Tänä vuonna tehtiin pari reissua Enontekiön riekkomaille, ensimmäinen syyskuun lopulla ja toinen lokakuun puolivälissä. Syyskuun reissulla oli syksyisen kaunista ja lokakuussa taas jonkin verran lunta ja hangessa kova kuori. Pyyntihommat onnistui jokseenkin syyskuun reissulla, mutta lokakuussa lähinnä lomailtiin ja koirat juoksi lyhyitä päiviä jalkojen säästämiseksi terävältä hangelta.
Pokalla jäi syyskuun reissu väliin jalkavaivan vuoksi ja Piisku olikin reissun ainoa koira tuolloin. Kuljettiin tuttuja maastoja ja yritettiin saada koiraa linnuille mahdollisimman paljon. Ylipitkiä päiviä ei voitu tehdä, että Piiskulla riittäisi kunto koko reissun ajan. Sille kertyi lopulta reilut 150 kilometriä hakua tunturiolosuhteissa tuohon neljään päivään ja ainakin miehillä alkoi kävely jo tuntumaan jaloissa. Ensimmäisenä päivänä löydettiin lintuja tosi kivasti ja koira toimi käytännössä kuin ajatus. Useampi riistatyö, joihin välillä tasokkaampia laukauksia ja toisinaan sitten niitä puhtaita huteja. Lintuja saatiin sopivasti ja tulevat illat menikin riekonsyönnissä. Mahtava seurata Piiskun hakua tutkan välityksellä, kun koivikkorinteillä se hävisi aina melko pian näkyvistä. Eräs tilanne jäi hyvin mieleen, kun juuri oltiin ammuttu hienon seisonnan päätteeksi ohi neljän linnun porukasta ja päästettiin Piisku jatkamaan hakuaan. Se luovi suoraan medän kulkusuunnasta oikealle noin 240 metriin ja satuin tuolloin vilkaisemaan tutkasta missä koira menee. Kaveri tuli kanssa katsomaan ja ehdin juuri sanoa ääneen, että nyt taitaa koira olla linnuilla. Piisku oli juuri tehnyt pienen linkun vasemmalle ja peilannut tuulta mukavasti korjaten vielä kerran oikealle, kunnes pysähtyi ja siinä tutkan näyttöä katsellessamme tulikin seisontahälytys.
Lähestyttiin koiraa takaviistosta ja saatiin tuosta tilanteesta muutama riekko talteen. Yksi syksyn mieleenpainuvimmista hetkistä. Välillä istuttiin tunturin kupeelle ja JetBoilin kautta kiehautettiin pastavärkit lounaaksi. Piisku lämmitteli sen aikaa tunturiviittansa suojissa, että pääsi sitten levänneenä ja lihakset lämpiminä jatkamaan hakua.
Muina päivinä ei onnistuttu aivan niin hyvin alueiden valinnoissa ja sattuipa sinne tyhjäkin päivä, eli emme tavanneet riekkoja lainkaan. Jäniksiä näkyi melkein joka päivä ja jos olisi kuljettu haulikot ladattuina, olisi todennäköisesti saatukin ainakin pari pupua ruokapöytään. Seisojahenkeen tosin kuuluu, että aseet kuljetetaan taitettuina ja ne ladataan vasta seisontaa lähestyttäessä. Tällä päästään tilanteeseen, jossa ei tule kiusausta esim. koiran epäonnistuessa ammuskella lintuja tai muutakaan riistaa kelvottomiin riistatöihin, kuten törmäyksiin tai omatoimisiin nostoihin. Kaikki tähtää lopulta moitteetta toimivaan koiraan ja sellaista ei saa aikaan hätäilemällä.
Mökillä sattui eräänä iltana saunoessa pieni remonttia vaativa haaveri, kun saunan lauteet korkkasi ja jouduttiin etsimään Karesuvannosta työkaluja. Nesteeltä onneksi löytyi ruuveja joka lähtöön ja paikallinen rakennusfirma lainasi viikonloppuna auliisti iskevän ruuvinvääntimen ja kuviosahan. Eli jos tulee näillä seuduilla tarve rakennuspalvelulle, niin Suvannon rakennusta on helppo suositella!
Lokakuun reissulla oli mukana sitten molemmat koirat ja molemmilla juoksukunto kohdallaan. Metsästettiin lopulta viisi päivää, kunnes terävä hanki vei voiton koirista ja palattiin etuajassa kotiin valmistautumaan peltokokeisiin. Koirat juoksi vuorotellen joka päivä ja tulostakin syntyi. Seisonnalla oli metsoja, riekkoja ja jäniksiä. Riekkoa ja jänistä syötiin asiaankuuluvasti iltaisin punaviinin toimiessa kyytipoikana.
Siinäpä ne tämän syksyn riekkohommat, katsotaan milloin jatkuu! Seuraavaa riekonpyyntiä odotellessa herkistellään peltohakua fasaanien kanssa.